Goodyear voi käyttää käyttäjien antamia tietoja esimerkiksi palvelun tarjoamiseen, asiakkaiden tuotteita ja palveluita kohtaan osoittaman kiinnostuksen mittaamiseen tai uusista tuotteista ja ohjelmista kertomiseen. Tarjoukset voivat pohjautua kyselyissä annettuihin tietoihin, ostomieltymyksiin viittaaviin tietoihin tai Goodyearin sivustolle lähetettyihin sähköposteihin.Tuote- ja palvelutarjousten lähettämisessä käytettävät rekisterit on laadittu ja niitä käsitellään tiukkojen ehtojen mukaisesti. Näin turvataan asiakkaiden henkilötietojen tietosuoja. Goodyear pyrkii käsittelemään kohtuullisessa ajassa kaikki pyynnöt nimien poistamisesta postiosoite- tai sähköpostilistoilta.
Goodyear käyttää henkilötietoja vain niihin tarkoituksiin, joihin kyseiset tiedot on kerätty, tai sellaisiin tarkoituksiin, joihin asiakas on itse myöhemmin antanut luvan. Goodyear pyrkii kohtuullisissa määrin takaamaan henkilötietojen asianmukaisen käytön ja sen, että tiedot ovat täydelliset, paikkansapitävät ja ajan tasalla ja perustuvat henkilön itsensä antamiin tietoihin.
Goodyear on maailmanlaajuinen yhtiö, jolla on toimistoja ja tietokantoja ympäri maailman. Goodyear voi siirtää tietosi asuinmaasi ulkopuolella olevan toimiston tietokantaan. Goodyear suojaa tällä tavalla siirrettävät tiedot.
Goodyear voi pyynnöstä antaa asiakkaan tutustua kohtuullisissa määrin yrityksen hallussa oleviin asiakkaan omiin henkilötietoihin. Lisäksi Goodyear pyrkii kohtuullisissa määrin antamaan asiakkaan korjata, muuttaa tai poistaa tietoja, jotka eivät pidä paikkaansa tai ovat epätäydellisiä. Asiakkaalla on oikeus perua suostumuksensa tietojen käsittelyyn. Goodyear ei tällöin välttämättä pysty jatkamaan toimintoa, jota varten tiedot on annettu (välilliset vaikutukset). Asiakkaalla on myös oikeus estää tietojen siirtäminen kolmansille osapuolille, jos tietosuoja ei ole riittävän hyvä.
Ota yhteyttä Goodyeariin, niin voimme käsitellä huolenaiheesi. Renkaiden rekisteröintitiedotKäyttäjien renkaiden rekisteröintilomakkeeseen kirjoittamia tietoja ei anneta kolmansille osapuolille, ellei laissa toisin määrätä, eikä tietoja käytetä markkinointitarkoituksiin. Renkaiden rekisteröintilomakkeiden tietoja säilytetään erillisessä rekisteröintitietokannassa, eikä tietoja käytetä muihin tarkoituksiin.